lauantai 13. heinäkuuta 2013

Ruokaohje: Hedelmäinen valkoviinikana

Tähän reseptiin sain inspiraation Jupen Keittiössä blogista. Blogissa on erinomaisia ruoka-ohjeita ja olutarvioita. Hieman samantyylistä blogia itsekkin on tarkoitus kirjoitella, mutta itse keskityn enemmän olueen. Aluksi broilerin rintafilee paloitellaan pienemmiksi paloiksi ja paistetaan paistinpannulla kypsäksi. Mausteeksi suolaa ja pippuria. Jupen ohjeessa lisätään chili ja seesaminsiemenet pannulle, mutta suoraan sanoen pidän itse kaikkia siemeniä  linnunruokana ja korvasin ne kapriksilla. Sen jälkeen pannulle lorautetaan valkoviini. Itse käytin ranskalaista Wolfberger Riesling Pinot Gris valkoviiniä, missä on mielestäni myös päärynäistä aromia ja siitä sain idean lisätä banaanin ja ananaksen lisäksi myös päärynää pannulle. Sen jälkeen vielä maissitärkkelysjauhoa ja soijakastiketta joukkoon. Jupen blogista voi lukea tarkemman reseptin, mutta päärynä toi tähän hyvän lisän ja erinomaisen hyvää oli.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti