Taustaa: On mentävä ajassa taaksepäin aina vuoteen 1882, kun Henry Vandervelden perusti Brysselin lounaispuolelle lambicpanimon pieneen Beerselin kaupunkiin. Lambic on historiallisesti merkittävä oluttyyli, joka valmistetaan vieläkin pääosin perinteisillä menetelmillä. Belgiassa vain tietyllä alueella valmistetut aidot lambicit heijastavat rikasta kultuuria ja historiaa nestemäisessä muodossa. Oud Beerselin panimokin on joutunut kamppailemaan historiansa aikana olemassaolostaan, mutta lopulta kulttuuriperinnön vaaliminen on onneksi voittanut. Panimo pysyi Vanderveldenin perheen omistuksessa vuoteen 2002 asti, kunnes kirstun pohja tyhjeni ja panimo lakkautettiin. Kaksi herraa nimeltä Gert Christiansen ja Roland de Bus pelastivat panimon vuonna 2005, rahoittamalla uudelleenkäynnistyksen valmistamalla Hyughen panimossa kahta olutta, jotka eivät ole lambicpohjaisia. Bersalis Tripel ja Bersalis Kadet ovat edelleen panimon tuotteita ja pelastavia enkeleitä, joiden paikka täytyy olla jokaisen lambicinystävän sydämessä.
Aidot lambicit ovat harvinaista herkkua rakkaan monopolimme valikoimissa ja tätäkin tuli kiikutettua hymyssä suin kotiin kaksi pullollista. Ihan halvalla nämä ei hyllystä irtoa, mutta lambicien tapauksessa hinta saa hieman anteeksi vaativan valmistusmenetelmän ja kovan maailmanlaajuisen kysynnän takia. Lambicit säilyvät oikein varastoituna pitkään ja tällekkin on luvattu säilyvyyttä kymmeneksi vuodeksi eteenpäin. Jos haluaa laittaa olutta välttämättä kellariin pölyyntymään, niin lambicit ovat mitä oivallisimpia siihen tarkoitukseen. Mikäs sen hienompaa, kun kaivaa kellarista kymmenen vuoden takaa historiallinen olut, puhaltaa siitä pölyt ja nauttia muistellen menneitä. Siinä on todellista historian lehtien havinaa. Blogista löytyy jo juttua Cantillon Gueuzesta, joka on tämän tyylisten lambicien klassikko. Onko tästä sille haastajaksi?
Arvio: Lambicien arvioiminen on aina yhtä haasteellista, mutta tuoksu on gueuzemaiseen tyyliin valkoviinietikkainen, happaman omenainen, raikkaan siruunainen ja hieman pippurisen mausteinen. Tässä erottuu myös hieman karamellista mallasta ja tietenkin nahkasatulaa, jonka itse miellän enemmän kumipalloksi. Maussa happamuus ei yllä lähellekkään Cantillon Gueuzen tasoa ja hedelmäisyyskin jää ikävän laimeaksi. Happamuus ei pääse edes kunnolla ikeniiin ennen kuin puinen kuivuus tulee jälkimaussa. Pippurista mausteisuutta on hieman. Kun suuntuntumakin on vetisen oloinen ja hiilihapot karisevat nopeasti, niin kovin laiha vaikutelma tästä jää lambiciksi. Hyväähän tämäkin on, mutta osoittaa enemmän Cantillon Gueuzen erinomaisuutta kuin tämän huonoutta.
PISTEET: 14/20 p
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti